Tieto lisää tuskaa?

Kun ihmisen tietoisuus ympäristöstään lisääntyy, muuttuuko silloin myös todellisuus, vai ainoastaan ymmärrys todellisuudesta? Jotkut tuntuvat kannattavan ajatusta, jonka mukaan sellaista asiaa ei ole olemassa, josta ei ole mitään tietoa. Eihän todellisuus tällainen tietenkään ole. Esimerkiksi syvällä valtameren pohjalla elävästä kalasta ei välttämättä ole ihmisillä mitään havaintoa, mutta silti tämä kala on varmasti olemassa.

Matematiikan avulla on pystytty todistamaan ja mallintamaan lukuisia fysikaalisia ilmiöitä. Näin ollen matematiikka on ollut väline, jonka avulla ymmärrys ympäröivästä maailmasta on lisääntynyt. Albert Einsteinin esittäessä suhteellisuusteoriansa ei sen paikkansapitävyyttä kyetty tuolloin kokeellisesti todentamaan. Ajan kanssa teknologian kehittyessä näin on kuitenkin hiljalleen tapahtunut. Toisin sanoen esityshetkellä empiirisesti todistamatta jääminen ei merkinnyt sitä, että teoria olisi ollut väärässä. Kun tieto lisääntyy, saattaa suhteellisuusteoriastakin paljastua puutteita tai jopa virheitä.

Nykyään tiedetään Maan olevan pallo, mutta muinoin se oletettiin litteäksi silloisiin havaintoihin nojaten. Maa ei tietenkään muuttunut litteästä palloksi missään vaiheessa, vaan ainoastaan ymmärrys Maan muodosta lisääntyi.

On myös tilanteita, joissa ihminen ei korjaa käsitystään, vaikka todistusaineisto kuinka osoittaisi hellityn vanhan käsityksen olevan väärässä. Käytännössä tämä ilmenee siten, ettei mikään määrä todisteita riitä vakuuttamaan epäilijää. Johtuuko moinen siitä, että ajatus oman katsantokannan muuttamisesta on liian tuskallinen?

Päinvastainen tilanne on silloin, kun jokin varsin selvältä vaikuttava ilmiö pyritään kieltämään suoranaisella sensuurilla joko itseohjautuvasti tai ulkopuolelta vaatien. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tämä ilmenee siten, että käytettävissä olevan informaation lisääntyessä vallanpitäjien on alati vaikeampaa ylläpitää hellittyä suurta kertomusta. Mitä enemmän kansa saa virallisen tarinan vastaista informaatiota, sitä hankalampi heitä on vakuuttaa ”oikean” mielipiteen välttämättömyydestä.

Max Planck:n teorian mukaan nuoret tieteilijät ovat valmiimpia hyväksymään uutta tietoa, kuin vanhemmat kollegansa. Tämä varmastikin pätee myös elämän muilla osa-alueilla. Kokonaisuutena voidaan siis todeta, että tieto lisää tuskaa vain siinä tapauksessa, jos vastaanottaja ei ole halukas tekemään saadusta tiedosta seuraavia johtopäätöksiä.