Kesäloman kansallismielinen helsingin vierailu

Päätimme ystäväni kanssa käydä Helsingissä tutustumassa suomalaisten suurmiesten hautoihin ja muutamiin muistomerkkeihin. Lisäksi päätimme tehdä katselmuksen niin laittomien mielenosoitukseen kuin Suomi ensin -vastamielenosoitukseen.

Lähdimme Tampereelta junalla kohti Helsinkiä 09:07. Valtion rautateiden (VR) pitäisi panostaa kunnolla äänentoistoon: junan kuulutuksista ei tahtonut IC-junassakaan saada mitään selvää. Kuulutukset olivat kuin jostain 90-luvun keskusradiosta, joka sijaitsi kaksi metriä maan alla. Kyllä 2010-luvulla pitäisi jo saada äänentoisto ajan vaatimalle tasolle. Muuten menomatkalla junan henkilökunta oli asiallista. Konduktööri oli mukava herrasmies. Oli hienoa seurata miehen työskentelyä, kun hän kävi asemalla ulkona asti viheltämässä pilliin, jotta ihmiset tietäisivät junan olevan lähdössä. Helsinkiin saavuimme klo 11:00.

Saatuamme päivän liput HKL-kuljetuksiin, suunnistimme kohti bussin 75 pysäkkiä, jotta pääsisimme Malmin hautausmaalle. Bussin kuljettaja päästi meidät sisään ilmaiseksi, koska lippumme ei toiminut laitteessa. Olimme maksaneet kuljetuksesta, joten sinänsä emme kuitenkaan matkustaneet pummilla. Kuljettaja ei osannut auttaa meitä pulman ratkaisemiseksi, sillä ongelmaksi muodostui myös yhteisen kielen puuttuminen.

Malmin hautausmaalla suunnistimme ensimmäiseksi Tauno Palon haudalle.

Malmin hautausmaalla kulkeminen oli helppoa, koska kaikki hautakorttelit oli hyvin ja selkeästi merkitty ja sijoiteltu. Ilmeisesti Malmin hautausmaata ei ole tehty sitä mukaa kuin ihmisiä on haudattu, vaan on suunniteltu ensin ja tehty vasta sitten. Seuraavaksi suunnistimme sotasankarimme Lauri Törnin sukuhaudalle. Törni soti eläessään peräti kolmessa armeijassa, ja kuoli Vietnamissa Yhdysvaltojen armeijan palveluksessa.

Lauri Törnin sukuhaudalla.

Malmin hautausmaalla on kahdessa eri paikassa sankarihautoja: jostain syystä Oulunkylän sankarihaudat ovat eroteltuina muista.

Lisäksi sankarihautojen luota löytyi muistomerkki junaonnettomuudessa kuolleille pakolaislapsille. Tuohon aikaan pakolaislapsien ikä on ollut hieman matalampi kuin tänä päivänä...

Sankarihautojen jälkeen lähdimme suunnistamaan kohti Aarne "Marokon kauhu" Juutilaisen hautaa.

Ennenkuin pääsimme Juutilaisen haudalle, päädyimme vahingossa Eugen Shaumanin muistomerkille. Sinänsä mielenkiintoista: muistomerkki on pystytetty Suomen tunnetuimmalle poliittisen murhan tekijälle. Toki, murhan kohde oli miehittäjän valtaa käyttävä kenraalikuvernööri Bobrikov. Juutilainen palveli jo ennen Suomen sotia Ranskan muukalaislegioonassa, josta lisänimi Marokon kauhu sai alkunsa.

Seuraavaksi suunnistimme kohti Oulunkylän sankarihautoja. Matkalla mietimme mahtaako Oulunkylän seurakunnan pastori muistaa ollenkaan näitä sankareita ja heidän uhrejaan vastustaessaan laittomien maassaolijoiden palautuksia kotimaihinsa. Nämäkin sankarihaudoissa makaavat henkilöt ovat kuitenkin vastustaneet nimenomaan laittomasti maahan pyrkiviä.

Malmin hautausmaan kierroksen jälkeen siirryimme Hakaniemen torille, josta bongasimme ruokapaikaksemme kauppahallin. Tampereen kauppahalliin verrattuna paikka oli järkyttävä pettymys. Helsingin kauppahallissa käydään selkeästikin ruokaostoksilla ja tehdään kotona ruokaa, sillä valmiita ruoka-annoksia, eli niin sanottuja "ravintoloita" ei ollut tarjolla kuin yksi. Söimme ainoassa havaitsemassamme ruokapaikassa, joka sekin oli valtaisa pettymys Teivon lihapulliin verrattuna.

Matka jatkui ratikalla takaisin rautatieasemalle, josta siirryimme katsomaan Kiasman edessä olevaa kielteisen turvapaikan saaneiden mielenosoitusta. En voi ymmärtää, miten laittomasti maassa olevat voivat pitää tuollaista toimintaa keskellä pääkaupunkiamme. 

Siitä siirryimme Mannerheimin ja Paasikiven patsaille. Helsingissä Mannerheimin patsas on ansaitsemallaan paikalla keskellä kaupunkia. Paasikiven patsaan takana voi nähdä vilaukselta Suomi ensin -mielenosoittajia. 

Suomi ensin -mielenosoittajat olivat ystävällisiä ja neuvoivat meille parhaan tavan päästä Hietaniemen hautausmaalle ja matkamme jatkuikin sinne metrolla. 

Toivokaamme yhdessä että tämä pysyy edelleen fiktiivisenä tieteis toimintana.

Turisti Metrossa...

Hietaniemen hautausmaalla suunnistimme ensin Kaartin pataljoonan muistomerkille ja jääkärien (Jääkäripataljoona 27:ssä Saksassa koulutusta saaneet ja sisällissotaan palanneet vapaaehtoiset) muistomerkille. Kuvaan päätyi viimeisenä elossa ollut jääkäri Väinö Valve. Valve oli näkemässä Suomen itsenäistymisen ja taistelemassa sen puolesta heti kun oma valtio saatiin. Valve oli puolustamassa Suomea myös vieraan vallan hyökkäkseltä. Hän joutui vielä näkemään, juuri ennen kuolemaansa 11.3.1995, kuinka itsenäisyys lahjoitettiin pois 1.1.1995. 

Tämän jälkeen suunnistimme kohti kenraaliluutnantti Karl Lennart Oeschin hautaa. Mannerheim piti Oeschia ainoana miehenä, joka pystyi pysäyttämään Puna-armeijan kesällä 1944. Sitä emme saa koskaan tietää, oliko hän ainut, mutta ainakin mies onnistui venäläiset pysäyttämään.

Siirryimme hetkeksi pois Suomen sotien suurmiesten haudoilta ja suunnistimme kohti Hietaniemen hautausmaan Taiteilijamäkeä. Tällä olivat niin Pertti "Spede" Pasanen, Akseli Gallen-Kallela kuin Paavo Liski (Antti Rokka vuoden 1985 Tuntematon sotilas -elokuvasta). Vähän matkan päässä on vielä Eino Leinon hauta.

Taiteilijamäeltä suunnistimme kohti Presidenttipihaa ja matkalla ovat K.J. Ståhlberg ensimmäinen Presidenttimme, joka voitti tuolloin vaaleissa Mannerheimin.

Erikoisen näköinen sankarihautausalue, joka osoittautui kansalaissodan valkoisten hautausmaaksi.

Seuraavaksi pääsimme Presidenttipihalle jossa olivat kolme Presidenttiämme Ryti, Kekkonen ja Koivisto. Presidenttipihalla oli myös useita edesmenneitä pääministereitä. Sinänsä erikoista että aluetta nimitetään Presidenttipihaksi, vaikka yhdeksästä (9) kuolleesta Presidentistämme siellä lepäävät ainoastaan nämä kolme. 

Paasikivi lepää sukuhaudassaan Presidenttipihan vieressä.

Sitten kohti Hietaniemen sankarihautoja ja C.G.E. Mannerheimin hautaa. Näkymä saavuttaessa sankarihaudoille on vaikuttava. Nämäkin kaikki nuoret miehet ovat kuolleet liian nuorena, että me saisimme elää vapaassa Suomen maassa. Vaimoni kotikunnassa Längelmäellä oli Suomen sodissa 1939-1944 eniten väkilukuun suhteutettuna kaatuneita. 

Saksalaisille oma muistokivi. Paljon saksalaisiakin Suomen rajoilla toisessa maailman sodassa.

Suomalaisten muistokivi Saksassa kaatuneille.

Ruotsalaisten kaatuneiden nimet. Olen yllättynyt, jos tässä ovat kaikki kaatuneet, vapaaehtoiset ruotsalaiset.

Kiitosta myös balteille avusta isämmaamme asialla. 

Oli muuten päästetty huonoon kuntoon tämä muistomerkki suhteessa muihin, miksiköhän?

Tämä allaoleva muistomerkki herätti minussa eniten kysymysmerkkejä; miksi romaneille pitää olla oma muistomerkki? Mahtaako kyseessä olla Romanian romanien apu vai Suomen romanien. Eikö tällä logiikalla myös Saamelaisille ja Turkulaisille pitäisi olla omat muistomerkit?

 Viimeisenä,  vaan ei vähäisimpänä ylipäälikkömme C.G.E. Mannerheimin hauta.

Hautausmaa kierroksen lopun yhteenvedon löydätte täältä.

Lähdimme Hietaniemestä bussilla rautatieasemalle ja keskustassa, noin 30 metriä ennen asemaa, Helsinki toivotti meidät kotimatkalle rankkasateen voimin. Tunne oli molemminpuolinen - Helsinki halusi eroon meistä ja me halusimme mahdollisimman nopeasti pois Helsingistä. 

Iloinen mies Pendolinossa matkalla kohti paratiisia (maaseutua).